Jussi Saarikoski

Autor*in von Pähkinärinteen Oskarin piha, Suomi, pyörä ja jussi und weiteren Büchern.

Lebenslauf

Jussi Saarikoski on peruskoulutukseltaan kauppatieteitten maisteri erityisalueenaan tuotesuunnittelu ja markkinoitisuunnittelu, mikä myös erityisopetusalueena toimiessaan laatupäällikkönä ja kouluttajana aikuisopiskelijoille tarkoitetussa liike-elämän monimuoto-oppilaitoksessa. Jussi on tehnyt vuoteen 2024 mennessä kaikkiaan nelisenkymmentä pitkää pyörämatkaa Suomesta eri puolille Eurooppaa ja Suomessa. Eteläisimmät matkojen käännekohdat ovat olleet Espanjan Pamplona ja Santander sekä Välimeri Italiassa, pohjoisin käännekohta Norjan Nordkapp. Hän on kirjoittanut pyörämatkoistaan viisi muuta julkaistua teosta: Eurooppa, pyörä ja jussi, Fillaristin seikkailut Euroopassa, Kohtaamisia Euroopassa ja Pähkinärinteen Oskarin piha. Ensimmäinen kirja on käännetty myös englanniksi: Europe, bike and jussi. Pitkillä pyörämatkoillaan Jussi valokuvaa paljon, joten hänen kirjansa ovat täynnä tapahtumiin liittyviä valokuvia maisema- ja kaupunkikuvien lisäksi. Valokuvaaminen on johtanut hänet visualisointiin ja matka- ja piirroskuviensa modifiointiin postikorteiksi ja erilaisten tuotteiden yhteyteen sopiviksi. Hän on toiminut myös Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisena työntekijänä maahanmuuttajien pakolaisavussa suomenkielen ja matematiikan opettajana ja kirjoittaa pyörämatkoistaan lehtiin ja internetin facebook-ryhmiin.

Quelle: Verlag / vlb

Alle Bücher von Jussi Saarikoski

Cover des Buches Europe, bike and jussi (ISBN: 9789528043409)

Europe, bike and jussi

 (0)
Erschienen am 08.02.2021
Cover des Buches Pähkinärinteen Oskarin piha (ISBN: 9789528036906)

Pähkinärinteen Oskarin piha

 (0)
Erschienen am 27.02.2024
Cover des Buches Suomi, pyörä ja jussi (ISBN: 9789528070627)

Suomi, pyörä ja jussi

 (0)
Erschienen am 27.02.2024

Neue Rezensionen zu Jussi Saarikoski

Zu diesem Autor gibt es noch keine Rezensionen.

Gespräche aus der Community

Starte mit "Neu" die erste Leserunde, Buchverlosung oder das erste Thema.

Community-Statistik

Was ist LovelyBooks?

Über Bücher redet man gerne, empfiehlt sie seinen Freund*innen und Bekannten oder kritisiert sie, wenn sie einem nicht gefallen haben. LovelyBooks ist der Ort im Internet, an dem all das möglich ist - die Heimat für Buchliebhaber*innen und Lesebegeisterte. Schön, dass du hier bist!

Mehr Infos

Hol dir mehr von LovelyBooks